Sisustussuunnittelijan työ on luovaa ja mukavaa

heinäkuu 2, 2022

Piditkö lapsena piirtämisestä? Olitko mielelläsi vanhempien mukana, kun he suunnittelivat huonekalujen paikkojen vaihtoa tai olohuoneen uutta kevätilmettä? Halusitko olla perheen touhuissa mukana ja ehdottomasti sanoa oman mielipiteesi perhettä koskevista asioista?

Onneksi olkoon, olet selvästikin ollut mieleltäsi aina ”pieni sisustusarkkitehti- tai suunnittelija.” Kodin sisustaminen on monille mukavaa puuhaa, mutta nykyään yhä useampi suomalainen tekee sisustukseen liittyvää työtä myös vapaa-aikanaan. Ammattitaitoinen sisustussuunnittelija ideoi myös vapaa-aikanaan, seuraa tarkkaan ympäristöään, suunnittelee tulevan syksyn ja kevään sisustustrendejä ja lukee ajankohtaisia muoti- ja sisustuslehtiä. Todella mielenkiintoinen ammatti, jota on varmasti mukavaa tehdä.

Sisustussuunnittelija on alansa ammattilainen

Sisustussuunnittelijalla on usein luontaista silmää hahmotella sekä erilaisia pieniä yksityiskohtia että myös suurempia kokonaisuuksia. Sisustussuunnittelijan mielenkiintoisessa ja luovassa työssä julkisten käyttötilojen suunnittelu on usein todella tarkkaa puuhaa.

Sisustussuunnittelija antaa tarvittaessa myös vinkkejä esimerkiksi sisustamiseen pienen budjetin voimin. Kukapa ei haluaisi kodin olevan edustava sekä itselleen että varsinkin silloin, kun ystäviä yllättäen saapuu kyläilemään.

Liiketilojen, kuten myymälöiden halutaan olevan tietyn tyyppisiä, samoin kirjastojen, uimahallien, museoiden, päiväkotien, koulujen ja sairaaloiden. Edellä mainituissa kohteissa sisustaminen menee usein tietyn ennalta asetetun kaavan mukaan eikä suunnittelija voi välttämättä toteuttaa itseään kuten haluaisi.

Julkisista kohteista ravintolat ovat viime aikoina antaneet enemmän vapautta sisustussuunnittelijoiden työskentelyyn, kuten on tapahtunut myös erilaisten juhla- ja kokoustilojen suunnittelussa. Miten yksityinen sisustussuunnittelija voisi saada enemmän asiakkaita sekä julkiselta että yksityiseltä puolelta? Perehdytään asiaan hieman tarkemmin.

Ota avuksi tehokas lime-technologies.fi -järjestelmä

Oletko koskaan tutustunut nykyaikaiseen lime-technologies.fi -palvelun CRM -järjestelmään? Kätevän asiakkuudenhallintajärjestelmän avulla kaikki tärkeät asiakastiedot pysyvät samassa paikassa ja mikä parasta ne voi kätevästi integroida myös muihin käyttäjän IT-järjestelmiin. Käyttäjä voi siis tarpeen mukaan tehdä muutoksia sekä lisätä ja poistaa erilaisia tärkeitä tietoja. Asiakasystävällinen järjestelmä tallentaa asiakastiedot, asiakashistorian ja erilaiset markkinointitoimenpiteet kätevästi juuri sinne mihin asiakas haluaa.

Jokaiselle yritykselle ja yrittäjälle on tärkeää löytää oma kohderyhmä, joille palveluja voi markkinoida. Lime-technologies.fi-järjestelmä toimii juuri näin. Tiesitkö, että juuri sinun yrityksesi voi nousta ”positiivisena johtotähtenä” asiakkaiden tietoisuuteen ja sinusta voi tulla sisustussuunnittelija, jonka palveluja kaikki haluavat? Miltä kuulostaa? Hyvältä, eikö totta?

Positiivinen palaute on aina ilmaista mainontaa

Jokainen yrittäjä kaipaa työstään positiivista palautetta. Myönteisen palautteen saaja tuntee onnistuneensa työssään ja olevansa luonnollisesti oikealla alalla. Nykyaikainen, suosittu ja ammattitaidolla hoidettu lime-technologies.fi-järjestelmä voi osaltaan taata yrityksen jatkuvuuden ja tuoda lisää asiakkaita. Yrittäjä puolestaan voi tuntea olonsa tyytyväiseksi juuri siinä ammatissa mihin on aina halunnut. Joten, kokeile sinäkin huipputehokasta lime-technologies.fi järjestelmää, et tule pettymään! Myynti kasvaa kohisten ja aikaa jää myös tärkeään vapaa-aikaan.

Sisustussuunnittelija vai sisustusarkkitehti?

Sisustussuunnittelija ja sisustusarkkitehti sekoitetaan usein keskenään. Käytännössä usein käy niin, että sisustussuunnittelijaa pidetään yliopiston käyneenä sisustusarkkitehdin tavoin. Asia ei kuitenkaan ole näin, vaan kyseisissä ammateissa on eroja. Minkälaisia? Katsotaan niitä seuraavaksi.

  • Sisustusarkkitehti

Sisustusarkkitehti on koulutukseltaan taiteen maisteri tai muotoilija. Suomessa sisustusarkkitehdiksi voi opiskella ammattikorkeakoulussa ja yliopistossa. Koulutuspaikkoja ovat Aalto-yliopisto ja LAB-muotoiluinstituutti, Savonia ammattikorkeakoulu, XAMK- ja Metropolia-ammattikorkeakoulut.

Sisustusarkkitehdin koulutukseen opiskelijat valitaan aina pääsykokeen perusteella. Ennakkotehtävien perusteella pääsee pääsykokeeseen, jossa hakijan maalaamis- ja piirtämistaitoa, kolmiulotteisuuteen perustuvaa hahmottamista ja ideointitaitoja tutkitaan ”tarkalla silmällä.”

Sisustusarkkitehdin palkka kuukaudessa on noin 4300 euroa. Sisustusarkkitehti on koulutettu alan ammattilainen, joka on keskittynyt sekä julkisten että yksityisten toimi- ja liiketilojen sekä kiinteistöjen teolliseen muotoiluun, huonekalusuunnitteluun tai kokonaisvaltaiseen suunnitteluun.

  • Sisustussuunnittelija

Sisustussuunnittelijan koulutusta saa Suomessa yksityisessä Sisustuskoulu Harmoniassa. Sisustussuunnittelijan koulutus kestää 12 kuukautta, jossa koulutuksen kokonaislaajuus on yhteensä 260 oppituntia. Sisustussuunnittelija suunnittelee julkisia käyttö- ja liiketiloja. Sisustussuunnittelijan palkka on noin 2700 euroa kuukaudessa.

Lyhyesti sanottuna sekä yksityisten kotien, työpaikkojen että myös julkisten- ja yksityisten tilojen suunnittelu on todella suosittua työtä.

Sisustussuunnittelijana työskentelevät toimivat usein niin sanotulla freelancer -pohjalla ja päättävät itse työajastaan, kun sisustusarkkitehdit puolestaan toimivat kuukausipalkkaisella työsopimuksella.