Millainen valaisin tulisi hankkia kotiin?

huhtikuu 12, 2018

Valolla on äärimmäisen tärkeä merkitys kodin tunnelmassa. Tuli valo sitten luonnollisesti ikkunan kautta auringonpaisteena tai keinotekoisesti lampusta, on sillä tärkeä rooli. Valitse lamppu ja valaisin tarkasti tilaan, niin saat kaiken irti tilastasi, huonekaluista ja sisustuksestasi! Lamppua valitessa ota huomioon valaisimen malli ja kupu sekä mihin suuntaan lamppu osoittaa.

Paperivalaisimet

Viimeaikainen muoti on saanut inspiraatiota idän kauniista kulttuurista, joten on luonnollista, että sama muoti rantautuu myös sisustuksen maailmaan. Esimerkiksi paperivalaisimet ovat kauniita ja ajattomia, mutta silti niissä on luonnetta. Paperivalaisimia löytyy niin katto- kuin lattiaversiona.

Lattiavalaisimet

Joskus ylhäältä päin tuleva valo voi olla liian suoraa ja epäimartelevaa sisustukselle. Silloin kannattaa harkita lattiavalaisimia, joiden tunnelma on täysin erilainen. Lattiavalaisin voi toimia yleisesti valonlähteenä, mutta myös tunnelma- tai lukuvalaisimena. Lattiavalaisimeksi voi myös valita matalamman mallin!

Pienet LED-valonauhat

Muutama vuosi sitten saapuivat muodikkaat valonauhat jokaiseen kotiin. Trendi alkoi erivärisillä narupalloilla, mutta viime aikoina sisustusliikkeisiin ovat saapuneet myös erilaiset pienet LED-lamput ja erityisesti metallivärit. LED-lamppunauhan voi kiinnittää melkein mihin tahansa, ikkunanreunuksista peiliin.

Kirkasvalovalaisimet

Jos kaipaat energiaa, valitse kotiisi kirkasvalolamppu. Perinteisesti kirkasvalolamput mielletään rumiksi ja massiivisiksi, mutta nykyiset designit ovat ohuita, kauniita ja siroja. Kirkasvalolamppua ei ole kuitenkaan tarkoitettu kodin valaisimeksi vaan terapiamuotoiseksi lampuksi, joten hanki vaikka pieni kirkasvalolamppu yöpöydälle.