Tyylikäs työtila kotona

huhtikuu 17, 2019

Yhä useammassa kodissa tehdään nykyään myös töitä. Tämä kannattaa ottaa huomioon sisustusta suunnitellessa, ja panostaa kunnolla työpisteen viihtyvyyteen sekä sen toimintoihin. Riippuu myös hieman asunnon koosta, voiko työtilan yhdistää sisustuksellisesti muuhun kotiin, vai kannattaako siitä tehdä oma erillinen kokonaisuutensa. Muutamilla pienillä konsteilla työtilasta saa toimivan ja kutsuvan budjetista ja neliöistä huolimatta.

Työt tulevat kotiin

Kotona tehdään monen tyyppisiä töitä, mikä vaikuttaa vaatimuksiin, joita työtilalle asetetaan. Jotkut palkkatyössä käyvistä tekevät osan työajasta etätyönä. Usein etätyöt ovat tietokoneella tehtäviä raportointi-, laskutus- tai tallennustöitä, joita varten tarvitaan mukava ja käytännöllinen työpiste, josta löytyvät tietokone, tulostin sekä työtuoli. Myös useat yrittäjät työskentelevät kotona, ja vaikka itse työ suoritettaisiinkin muualla, tarvitaan kotitoimistoa kuitenkin laskutusta ja muita paperitöitä varten.

Nykyään yrittäjähenkisyys on pinnalla, ja monet työskentelevät joko palkkatyön ohella tai kokopäiväisesti toiminimellä tai freelancerina. Omalla osaamisella elantonsa hankkiminen on nykyään helppoa, sillä kevytyrittäjäksi voi ryhtyä kuka tahansa esimerkiksi Invoicery.fi sivuston palveluiden avulla. Työn tekemiseen tarvitaan kuitenkin kunnolliset välineet ja tarpeeksi tilaa. On tärkeää muistaa myös se, että työtilan viihtyvyys vaikuttaa työn tulokseen.

Työpiste paikallaan

Sillä, mihin työpiste kotona sijoittuu, on suuri merkitys sekä sisustuksen harmonian, että myös koko perheen viihtyvyyden kannalta. Sotkuinen työpöytä työnnettynä olohuoneen tai makuuhuoneen perimmäiseen nurkkaan ei ole omiaan kirvoittamaan luovuutta, eikä sitä ole myöskään mukava katsella rentoutuessa perheen kesken tai seurustellessa kylään tulevien vieraiden kanssa. Vielä ikävämpää on katsella paperipinoja makuuhuoneessa juuri ennen nukkumaanmenoa tai heti herätessä sunnuntaiaamuna.

Jos tilaa tai edes tarvetta koko huoneen kokoiselle kotitoimistolle ei ole, voi asian ratkaista luovuudella. Esimerkiksi vaatekaapista saa muokattua kätevän pienen työpisteen, jonka ovet voi kuitenkin työt tehtyään sulkea. Tilaan sopiva kaluste kannattaa hankkia esimerkiksi antiikkikaupasta, ja viimeistellä sillä huoneen tyyli. Toinen keino on rajata isommasta tilasta osa työntekoa varten. Pienenkin työpisteen viihtyvyyttä voi helposti parantaa tuomalla tilaan tauluja, valokuvia ja kasveja. Tilan puute korjaantuu myös järjestelmällisyydellä sekä sillä, että hankkii kunnollisen säilytyskalusteen. Vaikka töitä tulisikin tehtyä ruokapöydän ääressä, lopuksi kaikki työhön liittyvä korjataan pois seuraavaan kertaan asti.

Työntekijän näköinen tila

Työtila kannattaa mitoittaa tarpeiden mukaan. Jos työtä tehdään kodista erillään olevassa tilassa, voi sen sisustuksessa jatkaa kodin ilmettä. Tämä luo yleensä koko kodille yhtenäisen tunnelman ja rauhallisen ilmapiirin. Jos koti on muuten kovin rauhaton, voi työtilan sisustukseen valita harmonisempia ja paremmin yhteen sointuvia sävyjä. Tämä voi rauhoittaa tilassa työskentelevää muuten kiireisen perhe-elämän keskellä.

Jos kotona töitä tekevä toisaalta kaipaa työssään inspiraatiota, antaa erillinen työtila vapauden hullutella hieman väreillä ja tyyleillä. Kannattaa kuitenkin huomioida, että sisustus on huoneessa pääasiallisesti oleskelevan tyylinen. Tällöin ei käy niin, että sisustus enemmänkin häiritsee häntä. Jos kodin työtilaa käyttävät useat perheenjäsenet, kannattaa sisustuksesta sekä huonekalujen asettelusta keskustella yhdessä kaikkien kanssa. Mikäli näkemykset eroavat paljon toisistaan, voi sijoittelussa lähteä siitä, mitä huoneessa eniten töitään tekevä tarvitsee, ja vasta sitten lisätä sinne muita elementtejä. Sisustuksessa kannattaa suosia neutraaleja värejä etenkin jos tilaa käyttää useampi tyyliltään erilainen henkilö.